Koska Cipax on toimittanut erilaisia ratkaisuja useimmille aloille Pohjoismaissa ja Baltiassa, meille on esitetty monia mielenkiintoisia tarpeita ja vaatimuksia. Niistä saamamme kokemukset ovat mukana nyt kun suunnittelemme ja valmistamme rotaatiovalun avulla monimutkaisia räätälöityjä tuotteita.

Pakkaukset
Rotaatiovalun etuihin kuuluu mahdollisuus muovata tuote lähes täysin omien toiveiden mukaisesti, ja sen ansiosta useat Cipaxin asiakkaat ovatkin saaneet luotua pakkauksia, joissa yhdistyy sekä muotoilu että toiminnallisuus.
Esimerkkejä pakkausratkaisuistamme ovat elintarvikekäyttöön valmistettavat hygienialavat, muun muassa vaihteistojen kuljettamiseen tarkoitetut laatikot sekä myymälöiden sisustukseen suunnitellut erikoisosat.

Veneilytuotteet
Vesiliikenteessä käytettävät osat joutuvat kovalle koetukselle, niihin rotaatiovalu sopii erinomaisesti. UV-säteilyn kestävä materiaali, korroosionkestävyys ja mahdollisuus vaahtotäytteisiin tuotteisiin tekee rotaatiovalusta kiinnostavan ratkaisun veneissä, paneeleissa, kellukkeissa ja veneen istuimissa. Yhdessä alan johtavien yritysten kanssa Cipax
kehittää tulevaisuuden kellukkeita, jotka toimivat paljon paremmin kuin vastaavat tuotteet aikaisemmin. Erilaiset pintarakenteet tarjoavat mielenkiintoisen lisän veneilytuotteisiin, sillä niiden ansiosta turvallisuusnäkökohtien yhdistäminen kiehtovaan muotoiluun on helppoa.

Maanalaiset tuotteet
Maahan kaivettava tuote on suunniteltu kestämään ympäröivän maaperän aiheuttamat ankarat rasitukset, esimerkiksi maa- ja pohjavesipaineen. Alla olevassa kuvassa on pumppuasema, johon on integroitu kotelo elektroniikkayksikköä
varten. Cipaxin koneilla voidaan valmistaa tuotteita aina 20 000 litran tilavuuteen asti. Rotaatiovalutekniikka toimii hyvin myös maahan upotettavissa tuotteissa, kuten pumppuasemissa, kaivoissa ja säiliöissä.

Raskaat ajoneuvot/Maansiirtokoneet
Iskunkestävät, asiakkaan tarpeiden mukaan suunnitellut tuotteet kiinnostavat käyttäjiä, jotka arvostavat alhaisten työkalukustannusten ja tuotteeseen valettujen yksityiskohtien yhdistelmää. Lisäosat ja komponentit asennetaan tuotteeseen valun jälkeen, ennen kuin tuote toimitetaan asiakkaalle.
Tällainen tuote, kuvassa alla, on hyvin monimutkainen ja sisältää useita runkoon valettuja yksityiskohtia ja jälkikäteen asennettuja osia. Jälkiasennuksessa tuotteeseen kiinnitetään lukkomekanismi, ripustuslaitteisto sekä kansi, joka kestää yli 100 kg kuormituksen. Rotaatiovaletun tuotteen lämpötila-alue on laaja, ja siksi se voidaan asentaa rasitukselle alttiiksi
raskaaseen ajoneuvoon, jossa siihen kohdistuu kylmyyttä, kuumuutta ja riuskoja otteita.
Kotelot
Koteloiden ja putkien asettamat haasteet ovat melko erilaisia. Kotelot asennetaan lopputuotteessa usein hyvin näkyvälle paikalle, ja siksi niiden muotoilu ja pintakäsittely on hyvin tärkeää. Erilaisten pintarakenneyhdistelmien ansiosta tuotteen kulutuskestävyys paranee, ja lisäksi pinnat antavat mahdollisuuden muotoilun toteuttamiseen. Rotaatiovalettujen koteloiden valmistuksessa tarvittavien työkalujen hinta on murto-osa siitä, mitä muulla tavoin valmistettuun vastaavaan tuotteeseen joutuisi sijoittamaan.

Putket
Monissa Cipaxin valmistamissa putkissa on monimutkaisia rakenteita, joiden toleranssit ovat erittäin pieniä. Tällaisten tiukkojen vaatimusten täyttämiseksi Cipaxilla käytetään jatkuvasti erilaisia laadunvarmistusmenetelmiä, joilla voidaan
ennakoida mahdolliset poikkeamat ja seurata valmistuksen tulosta. Rotaatiovalettuja putkia löytyy esimerkiksi raskaista ajoneuvoista, kaukolämpöjärjestelmistä, rahankäsittelykoneissa sekä rehunsyöttöjärjestelmissä.

Säiliöt
Säiliöt on tuoteryhmä, josta Cipaxilla on varmaankin eniten kokemusta rakenteen ja valmistuksen osalta. Cipax on ollut mukana lukemattomissa projekteissa, joissa on käytetty erikoissäiliöitä. Rotaatiovalettuja säiliöitä käytetään nykyisin useissa järjestelmissä, joissa käsitellään esimerkiksi: vettä, hydrauliöljyä, polttoainetta, septiikkaa, kemikaaleja
ja ureaa.
Cipax kannattaa ottaa mukaan jo projektinne alkumetreillä - silloin kokemuksemme ja resurssimme ovat teidän käytettävissänne. Nykyaikaisissa ajoneuvoissa tilat ovat äärimäisen rajalliset, ja siksi monien projektien tuloksena
syntyy todellisia erikoistuotteita, jotka vastaavat ankaria vaatimuksia. Säiliövalmistuksen suuria haasteita on lopputuotteen toimittaminen täysin puhtaana työstämisen aiheuttamista roskista. Cipaxilla tämä ongelma on ratkaistu oman pesujärjestelmän avulla.